Sunnuntaina mummolakäynnin jälkeen minä ja Tuhka kerättiin kotoa kamppeemme ja tassuteltiin kilometrin päähän vanhemmille viettämään äitienpäivää. Ja tänne on jääty joksikin aikaa.

Minä olin maanantaina aamulla vaikeahkossa hammasleikkauksessa, jonka jälkeen palattiin äidin kanssa kotiin lepäilemään. Yksin ei ole kiva viettää sairaslomaa, Laurikin on ulkomailla kursseilla muutaman viikon. Sunnuntaina kotoa lähdettäessä kerättiin ruokavarastot muutaman päivän varalle vanhemmilla vietettävää aikaa varten. Minulla on ollut vaihtelevasti parempi ja huonompi olo eikä leukaperien turvotus ota vieläkään laskeakseen, joten muutama päivä venähtää varmaankin potemisviikoksi.

Lepoviikko ei koskaan tee pahaa, vaikka se olisikin sairaslomaa.

Tuhkaan olen ollut valtavan tyytyväinen tänä aikana. Energiselle koiralle päivät ovat olleet hurjan pitkiä ja virikkeettömiä, kun minusta ei nyt oikein ole touhuamaan sen kanssa. Silti se käyttäytyy erinomaisesti. Tuhka lepäilee kaikki päivät minun läheisyydessä rauhassa ja yrittää kerta toisensa jälkeen tunkea itseään samaan kaappiväliin kuin pikkupentuna. Välillä väsähtäneitä katseita vaihdettaessa se tulee hipaisemaan kuonolla kättä. Jos minä nousen, koirakin on ylhäällä ja kulkee varjon lailla mukana. Tuhka tajuaa oikein hyvin, etten minä ole parhaissa voimissani. Ulkona se sovittaa vauhtinsa minun varovaiseen hipsimiseen ja varoo kiristämästä hihnaa liikaa. Huligaani tykkää toisinaan hämmentää omistajaansa täydellisellä hihnakäytöksellä.

Yhteydenpidosta Tuhka oli ensin hiukan ihmeissään. Minulla on puhuminen jokseenkin hankalaa, joten pyydän huomiota pelkällä äännähdyksellä tai eleellä. Näiden muutaman päivän harjoittelun jälkeen sitä katsekontaktia satelee kauniisti ja minä palkkaan minkä ehdin. Sairastellessa saa aina hyvän muistutuksen hollantilaisen herkkyydestä ja kyvystä lukea omistajaansa. Se on niin sopeutuvainen.

Harmi vain, kun oman voinnin takia on tällä viikolla jouduttu jättämään noita mätsäreitä, treenailuja ja tämän päivän koulutus väliin. Lenkitkin jäävät lyhyiksi ja isäkin mielellään antaa koiralle vaikka mitä syötävää.

Hiljaisia päiviä taitaa tulla vielä muutama. Minä jatkan täällä kiisseli-diettiä ja parantelemista Tuhkan kanssa. Koirasta on kyllä suunnaton hyöty; se tuo eteiseen kulkeutuneen sukan sängyn viereen, tassuttelee joka hetki tukena ja piristää hassutuksillaan potilaan mielialaa.
Suuri kiitos myös Sadulle koiranulkoilutusavusta!